Valmistettiin
siikaa päivälliseksi. Siika on itse laitettuna uusi tuttavuus, niinpä
valmistusvinkkejä piti hakea netistä. Kalan pinnat kuivattiin talouspaperilla, jotta mausteet imeytyisivät paremmin kalaan. Maustevoiseos valmistettiin kuivatillistä, sitruunaöljystä, sormisuolasta, sitruunapippurista, sitruunan mehusta ja voista. Seos levitettiin kalan ulko- ja sisäpintoihin. Kalan kanssa laitettiin samalle pellille puolikkaat perunat paistumaan. Perunat maustettiin mustapippurilla ja suolalla. Lisäksi perunoiden pintaan valutettiin rypsiöljyä.
|
Siika ja perunat mausettuina ennen paistamista |
|
Ruoka valmista 40 minuutin paiston jälkeen |
Kalan paistuessa siitä irtoava rasva ja mausteseos antavat perunoille lisämakua. Siika- ja perunapellillistä paistetaan uunissa noin 40 minuuttia 200 asteessa. Siialle valmistetaan kastikkeeksi valkokananmunakastike. Oikein maukas ja ehkä jopa terveellinenkin päivällinen syntyi 10,80 euroa maksaneesta tarjoussiiasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti