Eilinen moottoripyöräreissuni tuomien kukkien huumannuttavassa tuoksussa tarjosi parasta, mitä motoristi olosuhteiden osalta voi kokea. Olen ollut moottoripyörällä liikenteessä useampaan otteeseen jo huhtikuusta alkaen. Eiliset puitteet moottoripyöräilylle olivat kesäisemmät kuin kertaakaan aiemmin tänä keväänä. Tuomien kukat olivat parhaimmillaan ja niistä kantautuva parfyyminen tuoksu kantautui vaivatta nenääni. Välillä toki pelloille levitetty lietelanta rytmitti omalla tuoksullaan kevätkasvien tuoksua. Teiden varsille ilmestyneet voikukat toivat mieleen lapsuuden koulujen viimeiset koulupäivät ja Suvivirren soinnut.
Keväistä vaalean vihreää maisemaa korosti pilvettömältä taivaalta paistanut aurinko. Lämpötila oli noin parikymmentä astetta. Koska tulevalle viikolle on ennustettu huomattavasti kylmenevää, päätin tehdä oman mittapuuni mukaan kunnollisen ajolenkin. Reissun pituudeksi tuli 380 kilometriä. Siihen sisältyi minulle tuttuja mutkateitä. Keski-Suomesta Luhangan ohi Pulkkilanharjulle. Hollolan kirkonkylän kioskikahveilla en voinut olla kuulematta kanssakahvittelijoiden jutustelua parisuhteeseen liittyvästä puolison huomioinnista tai oikeastaan sen unohtamisesta. Motoristipariskunnan mies kysyi muutamien ajatusten vaihtojemme jälkeen, että olenko se blogisti, joka kirjoittaa juttuja nettiin. Päätin tunnustaa. Suomi on todistetusti pieni maa. Ennen paluuta Keski-Suomeen kävin viihdyttämässä itseäni Nastolan mainioilla mutkateillä. Kevätluonto oli luonut kerrassaan mahtavat puitteet moottoripyöräilijöille ja usein oli vasen käteni huiskauttamassa vastaantulevalle motoristille iloista tervehdystä.
