sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Sunnuntaiajeluita alkavassa syysruskan värimaailmassa

Pudonneita puiden lehtiä teiden varsilla

Joskus käy tuuri elämässä. Parin viime viikon aikana arkipäivinä on tullut hetkittän lähes monsuunisateen omaisesti vettä. Kuitenkin niin viime sunnuntaina kuin tänäänkin aurinko paistoi paikoittain aivan pilvettömältä taivaalta. Tänä aamuna oli seitsemän aikaa kolme astetta lämmintä. Aamulla lehteä postilaatikolta hakiessa huomasin autojen ikkunoiden olevan jäässä. Oli ollut yöllä pakkasta. Aamu muuttui päiväksi auringon lämmittäessä ilmaa. Näytti tulevan mukava sää moottoripyörälenkille. Niin viime viikon sunnuntaina kuin tänäänkin odottelin iltapäivän puolelle ennen kuin lähdin mootoripyöräilemään.






Viljat puituina ja mansikkamaa tulevaa talvea odottamassa

Iltapäivällä auringon paisteessa lämpötila nousi noin 15 asteeseen. Syksyilma on kuitenkin niin raakaa, että toppavuorilla varustetun ajopuvun alle joutuu pukemaan niin paljon lämmintä kuin puvun alle saa mukavasti mahtumaan. Kun on pukeutunut asiallisesti sään mukaan, on mukava ajella kropan pysyessä sopivan lämpöisenä. Nyt kun taas kesälomien jälkeen on arkena ollut ohjelmaa liiankin kanssa, niin on ollut mukava nauttia aurinkoisista syysajeluista. Ajolenkkien jälkeen on tullut ajatus, että mahtoikohan olla tämän kesän viimeinen varsinainen ajoreissu. Kalenterihan alkaa jo olla aika pitkällä syksyssä. Samoin ovat varmaankin ajatelleet ne monet vastaan ajelleet motoristit.

Koivun lehdet alkavat kellastua. Ruska-aika lähenee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti